Super-Lounas 25.1.2017

Vietimme kansallista lähihoitajapäivää Super-Lounaan merkeissä 25.1.2017

Juhlistimme kansallista lähihoitajapäivää Super-Lounaan merkeissä jo toista kertaa.

Paikalle oli kutsuttu yhteistyökumppaneita, työpaikkojen esimiehiä ja Kunnanjohtaja.

Myös paikallislehti Soisalon Seutu kävi haastattelemassa uunituoretta Puheenjohtajaamme.

Päivän aikana oli mahdollista käydä lounastamassa klo 12-16 välisenä aikana.

Lounaalla oli tarjolla leipä, salaatti, lämmin ruoka sisälten: possua, kanaa, lihapullia, kasviksia, perunaa, ruoka juomat, jälkiruoka kahvi+keksi.

Pientä ohjelmaa oli myös järjestetty, musiikin merkeissä.

Paikalla kävi päivän aikana 48 ihmistä joista jäseniämme oli: 40